Peliarvostelu: Fifa 09 (Retail)

Fifa 07,08,09 - milloin ne loppuvat? Näillä näkymin eivät milloinkaan, sillä myyntiluvut ovat hyviä vuodesta toiseen. Jokainen vuosi Electronic Arts tuo markkinoille uuden vuosipäivityksen jalkapallosta ja niukan kehitysajan takia peliin yleensä saadaan vain vähän uudistuksia. EA:n jalkapallosarja Fifa on ottanut niskalenkin Konamin Pro Evolution Soccer -sarjasta. EA:n uusin Fifa ei petä sarjan faneja.

Fifa 07, 08 ja Uefa 2008:aa pelanneet pääsevät Fifa 09:sin kanssa nopeasti sinut. Kontrollit ovat pysyneet samoina ja pelattavuus on lähes identtistä. Fifa 08:siin verrattuna peliä on hieman helpotettu ja pelaajien jalat vaihdettu ketterämpiin. Fifa 09 onkin lähes identtinen Uefa 2008:n kanssa. Muutaman pelin jälkeen kontrollit ovat hanskassa ja peli alkaa sujua kuin tanssi. Alhainen oppimiskynnys on hyvä, sillä voit kutsua vaikka naapurisi selvittämään välejä sohvalle Fifaa pelaten - muutama harjoitusottelu riittää jo tasoittamaan taitotasoa. Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että peli olisi muutaman ottelun jälkeen 100% opittu. Pelissä riittää opittavaa todella pitkäksi ajaksi.

Laukauksissa voiman käyttöä on hieman vaikea hallita. Voit tietenkin näpäyttää tai pitää nappia pohjassa, mutta pelkkä näpäytys lennättää pallon kohti kuuta. Tähän vaikuttaa esimerkiksi oletko juoksemassa ja millainen pelaajan asento on. Keskitys on tehty kummallisesti, koska pelkkä napin näpäytys lennettää pallon aina toiselle puolelle kenttää, missä yleensä ei ole ainuttakaan pelaajaa.

Itseäni on urheilupeleissä harmittanut lähes poikkeuksetta töksähtelevä tekoäly. Fifa 09:ssä tekoäly ei tee vaikutusta, vaan töppäilee tietyissä asioissa lähes jatkuvasti. Esimerkiksi pallon tullessa kohti tekoälyn ohjastamaa pelaajaa, tekoäly juoksee pallosta poispäin antaen sinulle tilaa ottaa pallo vaikka et ole lähelläkään palloa. Näissä tilanteissa yleensä vastustaja juoksee ottamaan pallon. Tekoäly ei myöskään käyttäydy kovin realistisesti sillä rikkeitä tulee todella harvoin sekä puolin että toisin ellet itse ole osallisena siihen.

Moninpeliin on panostettu ja kentälle voi tulla mukaan suuri joukko pelaajia. Heti ensimmäisen 20 pelaajan otteluni livessä päättyi ikävästi siihen kun oman joukkueeni kapteeni haukkui kaikki paskoiksi (+ moneksi muuksi) ja potki sen jälkeen kaikki pelaajat pelistä. Ei hyvä alku. Fifaa on kuitenkin ilo pelata kaveria vastaan joko liven kautta tai samalla konsolilla.

Animaatiot, äänet ja grafiikka ovat kaikki laadukkaita. Selostuskin on laadukasta kautta linjan, eikä jää soimaan korviin. Sarjan fanit saavat paljon pelattavaa ja ne, jotka haluavat mieluummin hoitaa joukkueen asioita voivat paneutua Manager -modiin. Be a Pro on myös loistava pelimuoto missä pelataan vain yhdellä pelaajalla joukkueessa.

Edellisen Fifa -sarjan pelien fanit voivat siis laittaa nappulakengät jalkaan ja juosta ostamaan Fifa 09:sin kaupasta. Uskolliset Pro Evolution Soccer -fanit voivat salaa ladata kauppapaikalta demon ja päättellä onko Fifasta haastajaksi.

Hyvää:
+ Hienot animaatiot
+ Monta pelimuotoa sekä yksin, että moninpelissä
+ Videoita ja kuvia voi ladata EA:n kotisivuille tai tallentaa X360:n kiintolevylle
+ Alhainen oppimiskynnys,

Huonoa:
- Hieman töppäilevä tekoäly

Pisteet:

Yksin 85

Kaverin kanssa 90

Teksti: Shieldi

Peliarvostelu: Warlords (400 MS)

Ei siitä ole kovin pitkä aika kun allekirjoittanut päätti viimeinkin kokeilla Atarin vanhoja peliklassikoita. Warlords vaikutti trialin perusteella ihan mukiinmenevältä, vaikkakin simppeliltä. Muutaman pelikerran jälkeen kuitenkin huomasin millaisen virheostoksen olin tehnyt.

Peli on suorastaan hirveä. Tahtoisin sanoa, että Atari on syyllistynyt samaan mihin Sega on jo pitkään vanhojen klassikoidensa kanssa, eli pyrkinyt väkisin tuomaan pelin nykyaikaan. Jos kuitenkin puhutaan totta - miten tällaista on voitu edes kutsua peliksi? Trialin perusteella voisi luulla, että kokoversiossa peliin tulisi jotain lisää, mutta peli ei muutu ollenkaan. Atarin talousvaikeudet johtuvat nimenomaan siitä, että suunnittelijat eivät näe milloin peli ei vastaa nykyajan käsitystä pelistä.

Pelin tarkoituksena on siis suojata omaa tukikohtaansa pallolta. Etulinjana on pelaajan ohjastama kilpi, joka kulkee ennalta määrätyllä radalla. Pallon osuessa suojaan, se pongahtaa ping-pong tyylisesti poispäin. Pallon liikkeen muuttuessa aina vain ärhäkämmäksi ja uusien pallojen tullessa mukaan, on mahdollista, että pelaaja ei ehdi niitä torjua. Tällöin pelaajan muuri kuluu ja lopulta reitti tukikohtaa on selvä, jonka yksi osuma riittää tuhoamaan.

Mikä pelissä sitten mättää? Aloitetaan itse pelistä. Kun alkuperäisen pelin ikä alkaa lähennellä 30 vuotta, voisi kuvitella, että pelkällä grafiikkapäivityksellä ei selvitä. Atari on kuitenkin selvästi ollut eri mieltä. Pelissä ei yksinkertaisesti ole mitään. Ohjastat aivan liian herkästi liikkuvaa kilpeä, joka on kaiken lisäksi todella pieni.

Neljän pelaajan moninpelinä pelistä uskoisi saavan jotain irti, mutta turha toivo. Varsinkin kun pelissä on useampi kuin yksi pallo, niin pelitempo on aivan liian nopea, että pelistä pystyisi saamaan jotain kiksejä. Pelaajan on jatkuvasti oltava tarkkana ja useasti tukikohdan jo tuhouduttua tappiota ei edes tiedosta. Pelaajien ainoana erona on värit, vaikka peliin olisi hyvin voitu lisätä pelaajien välistä eroavaisuutta, kuten kilven liikenopeus, muurin paksuus/kestävyys, aseita jne. Olisin myös toivonut, että suojan kulkureitin olisi voinut itse määrittää ennen pelin alkua.

Pelistä olisi saatu paljonkin irti, mutta Atarin talousvaikeudet näkyvät sen tuotannossa. Peli on kuin suoraan autotallikoodarin tuotannosta, eikä peli ole alkuunkaan 400 MS pisteen arvoinen, jollei alkuperäinen Warlords kiinnosta. Kyllä, alkuperäinen Warlords on isketty mukaan, jotta jokainen voi nähdä, mihin rahansa on haaskannut.

Hyvää:
+ Alkuperäinen Warlords grafiikkapäivityksellä

Huonoa:
- Alkuperäinen Warlords grafiikkapäivityksellä

- Kaikki muu

Pisteet:
50

Teksti: Teukku

Peliarvostelu: Worms (400 MS)

Tällä viikolla jatkamme arvostelurumbaa hiljaittain Mortal Kombatin ja Feeding Frenzyn kanssa Live Arcade Hitsiin nostetusta Wormsista. Wormsin varmasti tuntevat kaikki, mutta jos tämä klassikko - vaikkakin nykyään jo yhtä ylikäytetty kuin The Sims - on jäänyt huomiotta, niin pelissä madot ovat sotajalla toisiaan vastaan eikä matojen joukkotuho tule ainakaan asearsenaalin kaatumaan.

Worms palaa juurilleen yksinkertaiseen ja hauskaan mättämiseen, josta alkuperäinen Worms oli tunnettu. Vaikka nimestä voisi luulla, että peli on sarjan ensimmäisen osan remake X360:lle, kyseessä on pikemminkin sarjan parhaimpana pidetty osa eli Worms Armageddon.

Lyhyen, mutta kömpelön tutorialin lisäksi pelistä löytyy todella heppoinen määrä pelimuotoja. Yksinpelaajalle löytyy kovin vähän pelattavaa. 20 haastetehtävää, jossa taistelet aina vaikeampia koneen ohjastamia joukkueita vastaan ei jaksa läpipeluun jälkeen kiinnostaa. Tehtävistä jää kaipaamaan vaihtelevuutta, sillä jokainen tehtävä on aina samanlainen riippumatta pelikerrasta. Yksittäisen tehtävän voi oppia pelaamaan läpi eikä varsinaisesti paranna päättelykykyä tai kykyä reagoida vaihtuviin tilanteisiin.
Mahdollisuus luoda oma joukkue on mukava plussa, mutta työkalut ovat hyvin pinnalliset. Pelaaja pääsee muokkaamaan vain matojensa nimet ja koko joukkueelle äänet. Huonona puolena on, että joukkuetta ei voi käyttää Quick Playssä, joka on käytännössä ainoa yksinpelattava pelimuoto haasteiden lisäksi.

Live moninpeli on mukava plussa Arcade Hits -peleihin tottuneelle, sillä peliseuraa löytyy jos jaksaa hetken odotella. Peli ei tosin tunnu yhtään sen erikoisemmalta verrattuna yksinpelaamiseen, mutta eipähän tarvitse ainakaan heitellä ohjainta kun tietokone ampuu singolla millintarkasti 95% varmuudella.
Parasta hupia peli on kuitenkin kaveriporukkalla kotona tai Livessä. Mikäli kavereita ei matosota kiinnosta ja olet sitä mieltä, että hopeatunnus saa riittää - paremminkin voit pisteesi käyttää.

Hyvää:
+ Se paras versio pelistä
+ Livestä löytyy pelaajia
+ Kaveriporukalla ihan hauskaa
+ Helpot saavutukset

Huonoa:
- Yksinpelimuodot
- Joukkueiden muokkaus hyvin pinnallista
- Tekoäly tekee yleensä virheetöntä jälkeä
- Yksinpelattuna aika tylsä kunhan haastetehtävät suoritettu

Pisteet:

Yksin
64
Kaveriporukalla
83

Teksti: Teukku

Peliarvostelu: Ticket to Ride (800 MS)

Tällä viikolla jatketaan lautapeliaiheisten pelien seurassa. Suomessa Menolippu -nimisenä lautapelinä julkaistu ja vuoden 2005 perhepelin tittelin kaapannut Ticket to Ride saapui Liveen 2008 kesällä ja on saanut useita lisäosia. Tässä arvostelussa perehdytään kuitenkin peruspeliin.

Lyhykäisyydessään pelin ideana on rakentaa junareittejä kaupungista A kaupunkiin B. Pelaajalla on käytössään tietty määrä junavaunuja. Vuorollaan pelaaja saa joko nostaa kaksi junakorttia, rakentaa rataosuuden tai nostaa reittikortin. Kartalla on useita eri värisiä ja pituisia rataosuuksia, joihin pelaajalla on oltava vastaava määrä vaunuja ja oikean värisiä junakortteja. Mitä pidempi rataosuus, sitä enemmän pisteitä. Kun reitti kaupunkien välillä on valmis, pelaaja palkitaan pisteillä riippuen kuinka pitkä matka kaupunkien välillä on. Mikäli nostettu reittikortti ei tule valmiiksi, saa pelaaja reittikortin antaman pistemäärän verran miinusta eli reittikortteja ei tule ahmia jollei niitä pysty tekemään loppuun.

Alkuun peli tuntuu kankealta. Se on hidastempoinen ja alottelija huomaa jäävänsä kakkoseksi kerta toisensa jälkeen, jollei ymmärrä, että voiton avain on pitkien yhtenäisten reittien tekemisessä. Parinkymmenen pelikerran jälkeen pelin salat alkavat kuitenkin aueta ja siinä vaiheessa lähes kaikki saavutukset onkin jo kerätty. Pari saavutusta pitävät peli-intoa yllä vielä lähes sataan pelikertaa asti, joten saavutusten metsästäjille pelaamista riittää. Jos jaksat näin pitkälle, olet jo luultavasti koukussa peliin.

Pelimuotoja ei ole montaa. Perinteinen yksinpeli konetta vastaan ei paljoa tarjoa, kun muutaman tunnin pelaamisen jälkään alkaa vaikeinkin vastustaja häviämään. Tämän lisäksi offlinessä voit kutsua kolme kaveriasi kylään tai vaihtoehtoisesti jopa neljä Xbox Liven kautta. Suosittelenkin Liven kautta pelaamista, sillä se on todellakin tämän pelin suola! Viime viikolla arvostelussa ollut Carcassonne tarjosi hyvää strategista ajattelua, mutta mukana oli jonkin verran myös onnea. Ticket to Ridesta tuurikerroin on jätetty lähes kokonaan pois. Tässä pelissä Paras todellakin voittaa, sillä junakorttien nostaminen on tehty todella taidokkaasti, poistaen näin täysin onnen merkityksen pelistä.

Mikäli kaverisi eivät jaksa lautapeleistä innostua - suosittelen ottamaan ohjaimen kouraan ja suuntaamaan Liven Marketplaceen!

Hyvää:
+ Perustuu 99% taitoon
+ Todella hauskaa kavereiden kanssa - ja ilman
+ Lisäosat puhdasta kultaa innokkaimmille
+ Livestä löytyy pelaajia helposti
Huonoa:
- Todella ärsyttävä musiikki valikoissa
- Local multiplayer vaatii ohjaimen jokaiselle pelaajalle - aika odotettua, mutta silti...

Pisteet:
95

Teksti: Teukku

Korviini on kantautunut valitusta ylikorkeista pisteistä. Pyydän kuitenkin ottamaan huomioon, että arvostelussa olevat pelit ovat hintaluokkaa 5€/10€, ja tarjoavat suhteessa hintaan paljon pelattavaa. Jokaisen tulisi kuitenkin itse pystyä tekemään ratkaisunsa - onko kauniit grafiikat itse peliä tärkeämpi? Sillä allekirjoittanut nauttii enemmän peleistä kuin maisemista.

Peliarvostelu: Mirror's Edge (Retail)

Electronic Arts lupasi vähentää pelkkien jatko-osien tekemistä, joten onko nyt aika parantaa EA:n mainetta ja tehdä uusia pelisarjoja jatko-osien sijaan? Tämä on totta ainakin Mirror's Edgen kohdalla. Mielipiteitä reilusti jakanut peli on nimittäin omaperäinen ja uusia ideoita pullollaan.

Pelin tapahtumat sijoittuvat peliisien ja hallituksen kontrolloimaan, nimettömään kaupunkiin, missä mikään ei jää viranomaisilta näkemättä. Pelin päähenkilö, Faith on runner, joka toimittaa viestejä hallitusta vastustavien ryhmien välillä. Hänen siskonsa lavastetaan murhasta ja Faith alkaa selvittää murhaajaa. juoneen ei ole siis aikaa käytetty juurikaan, mutta se etenee tyylikkäillä sarjakuvatyylisillä välianimaatioilla.

Pelin aloittaessa huomaa heti kuinka omaperäisen visuaalisen ilmeen peli on saanut. Peli käyttää vihreätä, sinistä ja punaista väriä kertomaan ympäristöstä. Vihreä väri kertoo turvallisesta ympäristöstä, sininen poliisien hallussa olevasta ympäristöstä ja punainen esimerkiksi putkesta, mitä pitkin voit kiivetä ylös. Jos vaikeustasoksi valitsee hardin, punaiset värit ovat täysin poissa, jolloin pelaajan pitää itse löytää oma reittinsä kentän loppuun. Tekijät eivät ole ajatelleet asiaa loppuun asti, sillä peli pitää pelata kertaalleen läpi voidakseen pelata hardilla, jolloin tiedät jo valmiiksi reitit mistä pitää mennä.

Liikkuminen on todella sulavaa ja kontrollit toimivat mainiosti. Lähitaistelu ei ole kovin monipuolista, mutta se on tyylikästä ja toimivaa. Ampuminen on tehty tönköksi, joten taistelun hoitaa mielellään käsillä ja jaloilla. Yksinpeli läpäistään noin 6-8 tunnissa, jonka jälkeen ei ole muuta kuin time trial. Tarkoituksena on siis juosta aikaa vastaan ratoja läpi ja päästä Liven kärkilistoille. Aikaa vastaan taidot ovat todella koetuksella, ja aikaa parantaakseen pitää keksiä uusia kikkoja miten kenttä mennään edes sadasosan nopeammin läpi kuin viime kerralla.

Mirror's Edge on yksi vuoden yllättäjistä. Se osasi viihdyttää helposti alusta loppuun saakka. Varsinkin ne, jotka pitävät time trialeista, tulevat saamaan pelistä paljon irti. Ne, joita aikojen hiominen ei kiinnosta, kannattaa odottaa pelin siirtymistä alelaariin. Ennen ostoa suosittelen kuitenkin kokeilemaan demoa Liven kauppapaikalta.

Hyvää:
+ Omaperäinen
+ Kontrollit
+ Musiikki
+ Visuaalinen tyyli...

Huonoa:
- ... mikä ei miellytä kaikkia
- Tarina
- Ammuskelu
- Äkkikuolemat

Pisteet:
87

Teksti: Shieldi

Peliarvostelu: Carcassonne (800 MS)

Suomessakin vuoden 2004 perhepelinä mainetta niittänyt Carcassonne kurkotti taannoin Xbox Live Arcadeen. Nyt onkin hyvä aika tarkastella kuinka lautapeliklassikko on vanhentunut digitaalisessa muodossaan, sillä ainakaan lautapeliversiona sen terä ei ole tylsistynyt. Onko peli pistetty hyllynperälle vai levitettynä pöydälle - X360 Finland otti selvää.

Pelin idea on rakentaa yhtenäinen pelilauta, johon ajanmyötä syntyy linnoja, peltoja, luostareita ja teitä. Pelaaja asettaa vuorollaan pelilaatan, johon voi halutessaan laittaa seuraajan joko ritariksi, talonpojaksi, munkiksi tai maantierosvoksi. Kun pelimaailma pelin kuluessa kasvaa ja linnoja, luostareita ja teitä valmistuu, ne pisteytetään ja seuraaja palaa pelaajan käyttöön. Pelin lopuksi keskeneräiset rakennelmat ja pellot pisteytetään, ja voittaja on eniten pisteitä kerännyt.

Lautapelikäännökseksi peli on suhteellisen uskollinen alkuperäisversiolleen, vaikkakin muutamia sääntömuutoksia onkin tehty. Nämä sääntömuutokset tekevät pelistä hieman tasapaksumman taktiikan kannalta, mutta taktiikka on silti erittäin suuressa osassa. Mikään ei ole niin hienoa kuin vastustajan heikosti puolustetun linnan valtaaminen ja varastaa hänen pisteensä. Varsinkin kun peliä pelaa kavereiden kanssa niin vieruskaveri ei hyvällä katso pistevarkaita.

Tästä päästäänkin itse moninpeliin, joka on ehdottomasti Carcassonen parasta antia. Livessä pelatessa armoa ei luonnollisesti tunneta, mutta kun neljä pelikaveria istuukin vieressä, saattaa peli aiheuttaa pieniä moraalisia ristiriitoja. Pistevarkauksia ei varsinaisesti pelissä korosteta, mutta se kuuluu peliin ja taitava pelaaja pystyykin turmelemaan vastustajien peli-ilon omilla tekemisillään. Yhden tattiparin omistajille vastusta löytyy siis niin Livestä kuin tekoälystä, joka kuitenkin veteraaneille on piece of cake.
Saavutuksista sanottakoon, että harvoin pääsee saavutusten keräämisestä nauttimaan kuin Carcassonnessa, sillä saavutukset ovat juuri sopivasti pelaajan ulottuvissa ja tarjoavat siitä huolimatta haastetta.

Yhteenvetona, mikäli kaipaat kimppapeliä ja kavereille löytyy ohjaimia, niin XBLA:n huonosta lautapelikäännösvalikoimasta Carcassonne loistaa kuin kristallipallo siivouskaapissa. Muussa tapauksessa suosittelen lautapeliversion hankkimista lähimmästä Talousmarkasta huokeaan 20€ hintaan. Taattua hupia varsinkin näin joulun aikaan.

Hyvää:
+ Helppo oppia
+ Moraalia koetteleva
+ Pikku Napoleoneille taktikoitavaa

Huonoa:
- Yksinpeli on helppo veteraaneille
- Vaatii ohjaimen jokaiselle pelaajalle

Pisteet:
93

Teksti: Teukku

Peliarvostelu: Call of Duty: World at War (Retail)

Infinity Ward julkaisi Call of Duty 4:n noin vuosi sitten ja tällä kertaa on Treyarchin vuoro pelata korttinsa ja yrittää pistää paremmaksi. Treyarch yllätti monet pelaajat julkaisemalla jo loppuukulutettuun toiseen maailmansotaan sijoittuvan pelin, Call of Duty: World at War:in. Monelle toiseen maailmansotaan sijoittuvan pelin kuuleminen saa verta valumaan korvista ja lompakot pysymään visusti taskuissaan. Omalla kohdallani näin ei ollut, vaan CoD 4:n loistava moninpeli (takana 7 prestigeä) sai minut ostamaan myös sarjan seuraavan osan.

Yksinpelin kesto vaihtelee riippuen vaikeusasteesta, itselleni kertyi tunteja mittariin noin seitsemän, vaikeusasteena oli normaali. Haastetta vailla olevat pelaajat sotivat tiensä lopputeksteihin veteran vaikeusasteella, jossa armoa ei tunneta. Yksinpeliin on vihdoin lisätty hieman raakuutta, sillä sotilaat voivat nyt räjähtää kappaleiksi.
Ne jotka ovat pelanneet CoD 4:ää huomaavat muutaman yksinpelin tehtävän muistuttavan toisiaan. Tehtävät ovat kopioitunakin vähintään hyviä, mutta uusia ideoita niihin ei ole juurikaan saatu mukaan, tehtävät ovat vain sijoitettu toiseen maailmansotaan. Yksinpeliin voi kiskoa mukaan myös kolme kaveria, jolloin meno muuttuu melkoisesti.

Yksinpelin jälkeen siirrytään pelin ytimeen, moninpeliin. CoD 4:n ollessa edelleen Liven pelatuimpia moninpelejä, Treyarch on tehnyt ehkä liian varovaista työtä, koska sen moninpeli on enemmänkin modi CoD 4:n moninpeliin. CoD: WaW:n moninpeliin on lisätty todella hupaisa Nazi Zombie -modi, missä neljän pelaajan voimin linnoittaudutaan taloon ja pidetään zombit talon ulkopuolella. Moninpelin kartat ovat hyviä ja ne on helppo oppia. Omasta mielestäni CoD: WaW:n moninpeli ei aivan yllä CoD 4:n tasolle. Toimivaa ei kuitenkaan kannata korjata, mutta lisää uutta olisi voinut tuoda.

Kaiken kaikkiaan Treyarch on saanut CoD 4:n pelimoottorin voimin tehtyä hyvän pelin. Se ei mullista, mutta on silti riittävän hyvä ainakin niille, jotka eivät ole kyllästyneet toiseen maailmansotaan tai niille, jotka ovat vailla uusia moninpelikokemuksia Liveen.

Hyvää:
+ Grafiikat ja äänet
+ Moninpeli loistaa
+ Nazi Zombie -modi

Huonoa:
- Vähän uutta
- Yksinpelin tehtäviä kopioitu CoD 4:stä
- Toinen maailmansota

Pisteet
Yksinpeli: 80

Moninpeli: 89

Teksti: Shieldi

Peliarvostelu: 1942: Joint Strike (800 MS)

Tämän viikon arvostelurytkytykseen joutuu remake kulttipelistä 1942: Joint Strike. Vaikka peli onkin löytynyt Arcadesta jo pitkään, on pelin hinta pysytellyt muuttumattomana. Syynä tähän on luultavasti pelin suosio - joskaan se ei näy Xbox Live pelaajamäärissä. Allekirjoittanut nimittäin vietti parhaaseen jenkkiaikaan tunnin odottaen peliseuraa - tuloksetta.

Peliseuran löytymisen vaikeidet sikseen ja itse peliin. Pelissä saat ohjattavaksesi yhden kolmesta hävittäjästä:
Lightning - hyvin tasapainotettu perussupikka.
Mosquito - toisin kuin nimestä voisi päätellä, on erittäin kömpelö ohjattava, mutta sen minkä se menettää ketteryydessä, korvaa se asearsenaalillaan.
Shinden - on nopea, ketterä ja munaton outolintu, joka 'lentää' aerodynamiikan vastaisesti takaperin.

Itse peli on Arcadepeliksi suhteellisen helppo ja nopeasti läpi pelattu. Bossit ovat oikeastaan helpompia kuin itse tasot, sillä jokaisella bossilla on helposti havaittava deadzone, josta bossin voi mättää alas turvassa. Suurin vastus pelissä onkin juuri itse tasot ja normaalit vihut kentällä, vaikka mitään älytöntä määrää vihollisia kentällä ei missään vaiheessa olekkaan.

1942: Joint Striken tyylisissä peleissä onkin usein kyse juuri asepäivitysten keräämisessä ja lopulta aivan hervottoman asearsenaalin omaamisessa. Tässä suhteessa peli tuottaakin pettymyksen, sillä pelissä saa kerättyä kolme erilaista aseistusta ja jokaiseen on yksi päivitys. Automaatisesti odotin, että olisin päässyt kasvattamaan asearsenaalia pikkuhiljaa pitkin peliä, mutta periaatteessa asepäivityksiä pystyy vaihtamaan yhden kentän aikana ja näin sopeutumaan paremmin jo muutenkin helppoihin bosseihin.

Vanhasta retropelistä käännöksen nykypäivään tehnyt Backbone Entertainment ei suinkaan ole tehnyt huonoa jälkeä. Vaikka peli on lyhyt, eikä tarjoa kovinkaan paljoa haastetta - paitsi Saavutuksia keräillessä - on peli silti onnistunut. Peli näyttää hyvältä, sitä on ilo pelata ja pelimekaniikka pelittää loistavasti. Allekirjoittaneen mielestä peli on helmi, eikä 800 MS sijoittaminen peliin ole todellakaan huono valinta.

Hyvää:
+ Pelimekaniikka
+ Kaunis
+ Hauska

Huonoa:
- Lyhyt
- Tosipelaajalle vähän haastetta jos saavutukset eivät kiinnosta

Pisteet

91

Teksti: Teukku

The New Xbox Experience on täällä!

Tällä kertaa on aiheena uusi NXE päivitys. Kaikki alla oleva on kirjoitettu reaaliajassa kun kerron fiiliksistäni uudesta päivityksestä.

Alkuun olen hieman hämmästynyt. Ircissä kaverini juttelevat uudesta päivityksestä, mutta itselläni boxi ei ole alottanut latausta ollenkaan. Näin koulupäivänä olen missannut julkaisuajan, joten joudun lataamaan päivitystä hieman muita myöhemmin.

Sitten alkaa tapahtua! Tunnukseni kirjautuvat automaattisesti ulos Livestä ja konsoli ilmoittaa uudesta päivityksestä! Tästä se lähtee! Yllättävän nopean latauksen jälkeen kone boottaa ja alkaa lataamaan uutta päivitystä... olisi sen voinut iskeä yhteen ja samaan, mutta toisaalta, en ole koodaaja, joten eipäs valiteta. Käytän n. 15min latausajan hyödyksi ja yritän etsiä kuvia blogiin, mutta kuten arvata saattaa, eihän tästä mitään kuvia vielä ole olemassa.

"Update Complete! Welcome to the New Xbox Experience!" Kuten Microsoftilla on ollut tapana, alussa näkyy yleensä jokin video ja tämänkertainen onkin Upea!
Videossa on kaikkea mitä pitääkin. LOTR:n sormusaaveet ajavat kilpaa Ferrareilla, pesupallo kiertää jotain puu- tai juurimaista kasvustoa pitkin ylös ja lopulta silottaen pinnan - kuin suoraan paremmastakin ihonhoitotuotteen mainoksesta. EPIC!

Alkuun iskee Avatarien luominen joka on Wiin vastaavaa vähän syvällisempi, mutta te tiedättekin kun olette jo tämän tehneet.

Ensialkuun haluan vaihtaa tuon ruman imelänvihreän taustakuvan - vaihdan sen hmm... rumaan joulunpunaiseen? Huimia nuo muutkin vaihtoehdot. Olisi voinut jotain hiukan tummanpuhuvaa iskeä mukaan, mutta ei. Muistaakseni näkemissäni videopätkissä on aina jotain Gears of War 2 -taustakuvia - voisi vaihtaa sellaiseen. Ziljoonan errorin jälkeen pääsen viimeinkin katsomaan taustakuvia - 250 MS? Taustakuvasta!? Unohtakaa!

Huomaan aikani selailtua, että UNO tukee nyt myös Avatareita. Noh, kokeillaanpa. Mitä helv***iä? Miksi avatarini kurkkii tuolta alareunasta kuin mikäkin vajaaälyinen eikä se edes näy itse pelissä? Toisaalta, jollen väärin muista, niin Microsoft mainosti uutta UNO Rush! -peliä, mutta eipä näy missään. Taisi jäädä sekin matkanvarralle...

Poistun UNOsta ja alan kokeilemaan tuota asennusta... Mitä hittoa?! Millasta meteliä tuo nyt pitää! Tovin jo luulin, että joku hajosi, mutta ilmeisesti päivitys toi jonkun ihme metelin kun poistuu pelistä, vaikka kyseessä oli vain Arcadepeli.

Kiintolevyn tila piipittää 5 GB - tähän ei siis mitään pelejä yhtä enempää asennella ja kovalevyn siirtokaapeli jumittaa vielä jossain Briteissä. Itselläni on siis 20 ja 120 gigaiset Xboxit, mutta toinen on kaupan, jahka saan siirrettyä kaiken vanhalta boxilta uuteen Eliteeni.
Asennan nyt kokeeksi kuitenkin pelin, jota olen jumittanut viimiset 3 päivää eli Lego Indiana Jones (tuli Eliten mukana). Levyääni katoaa kokonaan ja huomaan latausaikojen lyhentyneen Huomattavasti - suosittelen siis asentamista jos vain tila antaa myöden.

Uudistus toi käytännöllisiä parannuksia, mutta monta asiaa jäi matkanvarrelle. Erityisesti olisin kaivannut mahdollisuutta keskustella mikrofoonin kanssa MSN Messengerissä ja ne niin mainostetut Community Gamesit, jotka siis ovat käyttäjien tekemiä pelejä. Toivotaan, että lisää ominaisuuksia saadaan seuraavien viikkojen aikana.

Teksti: Teukku

Peliarvostelu: Zuma (400 MS)

Ostajan tulisi aina olla tarkkana kun aikomuksena on hankkia 400 MS pisteen arvoisia pelejä, sillä yleensä halpa hinta johtuu syystä, että moninpeliserverit ovat suljettu tai pelaajia on erittäin vähän. Siksi onkin hyvä ottaa selvää, millainen peli on kyseessä ennen ostopäätöksen tekemistä.

Zuma on yksinpelattava pallopeli, jonka klooneja löytynee netistä mielinmääärin. Tarkoituksena on siis ampua pallovanaan vähintään kolme samanväristä palloa, jotka sitten poistuvat radalta. Seuraava taso aukeaa kun kaikki pallot kentältä on tyhjennetty.

Silloin tällöin palloihin tulee bonuksia, jotka auttavat sinua estämään palloja ajautumasta maaliin, jolloin aloitat kentän alusta. Bonuksia on kolme erilaista; räjähdys, nopeampi laukaisin ja bonus, joka puskee palloriviä poispäin maalista. Siinäpä ne sitten olivatkin nimittäin tämän kummallisemmaksi ei peli muodostu. Erivärisiä palloja tulee toki lisää ja nopeus muuttuu, mutta mitään muuta erikoista ei löydy.

Pelimuotoja on kaksi; Adventure ja Gauntlet. Adventuressa läpäiset toinen toistaan vaikeampia kenttiä ja etenet kohti viimeistä tasoa. Vaikeusaste on armoton, sillä peli ei anna mitään uusia bonuksia sitä mukaan kun peli etenee, vaan käytössäsi on samat bonukset pitkin peliä, mutta peli vaikenee nopeaa tahtia. Tasoja on kuulopuheen mukaan 13, sillä itse olen päässyt vasta tasoon 7, jossa silmät eivät enää vain pysy mukana.

Gauntlet olisi yhtä hyvin voitu nimetä Endless, sillä pelimuodon tarkoituksena on paukutella palloja, kunnes silmät menee solmuun ja pallomato saavuttaa maalinsa. Peli palkitsee pelaajaa arvonimillä mitä pidempään pysyy mukana pelissä. Käytännössä siis aika simppeliä touhua.

Ohjaus pelissä toimii ihan mukiinmenevästi. Kuten tämän tyyppisistä peleistä voi odottaakkin, peli vaatii tarkkuutta johon tattiohjaus ei oikein sovellu. Suora käännös PC:ltä tekee pelistä hieman kankean ohjata, mutta ajaa asiansa. Välillä tulee tilanteita, jolloin tähtääminen pitkälle ei oikein luonnistu, sillä ohjainherkkyyttä ei pysty säätämään. Pallon vaihtamisen mahdollisuus jää myös usein huomaamatta, sillä seuraavan pallon väriä on pelin tiimellyksessä vaikea havaita.

Mikäli keräilet saavutuksia, niin huonoja uutisia on luvassa. Melkein puolet saavutuksista on lähes mahdottomia, sillä ne vaativat äärimmäistä tuuria, keskittymistä ja 100% onnistumista koko pelin ajan. Ei siis riitä, että läpäiset kentät yksi kerrallaan vaan sinun tulisi pelata jokainen taso läpi 100%:sti yhdellä istumalla - tämä vieläpä useampaan kertaan. "2.000.000 pistettä", "tason läpäisy alle 5sec" ja "100 kolikkoa" ovat saavutuksia, joihin ehkä vain kourallinen on ikinä kyennyt.

Yhteenvetona peli on vaikea, mutta koukuttava - vaikkakin mahdottomalta kuulostavat saavutukset eivät juuri innosta pelaamaan. Pelin arvo ei kuitenkaan vähene, sillä moninpeliä ei löydy, joten peliseuran löytämisestä ei tarvitse huolehtia.

Heikkosilmäiset: 6/10
Tarkka-ampujat: 8/10

Teksti: Teukku

Peliarvosteluarkisto

Xbox Live Arcade -pelit:
1942: Joint Strike (800 MS)
Carcassonne (800 MS)
Ticket to Ride (800 MS)
Warlords (400 MS)
Worms (400 MS)
Zuma (400 MS)

Retail -pelit:
Call of Duty: World at War
Fifa 09
Mirror's Edge