Peliarvostelu: Fifa 09 (Retail)

Fifa 07,08,09 - milloin ne loppuvat? Näillä näkymin eivät milloinkaan, sillä myyntiluvut ovat hyviä vuodesta toiseen. Jokainen vuosi Electronic Arts tuo markkinoille uuden vuosipäivityksen jalkapallosta ja niukan kehitysajan takia peliin yleensä saadaan vain vähän uudistuksia. EA:n jalkapallosarja Fifa on ottanut niskalenkin Konamin Pro Evolution Soccer -sarjasta. EA:n uusin Fifa ei petä sarjan faneja.

Fifa 07, 08 ja Uefa 2008:aa pelanneet pääsevät Fifa 09:sin kanssa nopeasti sinut. Kontrollit ovat pysyneet samoina ja pelattavuus on lähes identtistä. Fifa 08:siin verrattuna peliä on hieman helpotettu ja pelaajien jalat vaihdettu ketterämpiin. Fifa 09 onkin lähes identtinen Uefa 2008:n kanssa. Muutaman pelin jälkeen kontrollit ovat hanskassa ja peli alkaa sujua kuin tanssi. Alhainen oppimiskynnys on hyvä, sillä voit kutsua vaikka naapurisi selvittämään välejä sohvalle Fifaa pelaten - muutama harjoitusottelu riittää jo tasoittamaan taitotasoa. Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että peli olisi muutaman ottelun jälkeen 100% opittu. Pelissä riittää opittavaa todella pitkäksi ajaksi.

Laukauksissa voiman käyttöä on hieman vaikea hallita. Voit tietenkin näpäyttää tai pitää nappia pohjassa, mutta pelkkä näpäytys lennättää pallon kohti kuuta. Tähän vaikuttaa esimerkiksi oletko juoksemassa ja millainen pelaajan asento on. Keskitys on tehty kummallisesti, koska pelkkä napin näpäytys lennettää pallon aina toiselle puolelle kenttää, missä yleensä ei ole ainuttakaan pelaajaa.

Itseäni on urheilupeleissä harmittanut lähes poikkeuksetta töksähtelevä tekoäly. Fifa 09:ssä tekoäly ei tee vaikutusta, vaan töppäilee tietyissä asioissa lähes jatkuvasti. Esimerkiksi pallon tullessa kohti tekoälyn ohjastamaa pelaajaa, tekoäly juoksee pallosta poispäin antaen sinulle tilaa ottaa pallo vaikka et ole lähelläkään palloa. Näissä tilanteissa yleensä vastustaja juoksee ottamaan pallon. Tekoäly ei myöskään käyttäydy kovin realistisesti sillä rikkeitä tulee todella harvoin sekä puolin että toisin ellet itse ole osallisena siihen.

Moninpeliin on panostettu ja kentälle voi tulla mukaan suuri joukko pelaajia. Heti ensimmäisen 20 pelaajan otteluni livessä päättyi ikävästi siihen kun oman joukkueeni kapteeni haukkui kaikki paskoiksi (+ moneksi muuksi) ja potki sen jälkeen kaikki pelaajat pelistä. Ei hyvä alku. Fifaa on kuitenkin ilo pelata kaveria vastaan joko liven kautta tai samalla konsolilla.

Animaatiot, äänet ja grafiikka ovat kaikki laadukkaita. Selostuskin on laadukasta kautta linjan, eikä jää soimaan korviin. Sarjan fanit saavat paljon pelattavaa ja ne, jotka haluavat mieluummin hoitaa joukkueen asioita voivat paneutua Manager -modiin. Be a Pro on myös loistava pelimuoto missä pelataan vain yhdellä pelaajalla joukkueessa.

Edellisen Fifa -sarjan pelien fanit voivat siis laittaa nappulakengät jalkaan ja juosta ostamaan Fifa 09:sin kaupasta. Uskolliset Pro Evolution Soccer -fanit voivat salaa ladata kauppapaikalta demon ja päättellä onko Fifasta haastajaksi.

Hyvää:
+ Hienot animaatiot
+ Monta pelimuotoa sekä yksin, että moninpelissä
+ Videoita ja kuvia voi ladata EA:n kotisivuille tai tallentaa X360:n kiintolevylle
+ Alhainen oppimiskynnys,

Huonoa:
- Hieman töppäilevä tekoäly

Pisteet:

Yksin 85

Kaverin kanssa 90

Teksti: Shieldi

Peliarvostelu: Warlords (400 MS)

Ei siitä ole kovin pitkä aika kun allekirjoittanut päätti viimeinkin kokeilla Atarin vanhoja peliklassikoita. Warlords vaikutti trialin perusteella ihan mukiinmenevältä, vaikkakin simppeliltä. Muutaman pelikerran jälkeen kuitenkin huomasin millaisen virheostoksen olin tehnyt.

Peli on suorastaan hirveä. Tahtoisin sanoa, että Atari on syyllistynyt samaan mihin Sega on jo pitkään vanhojen klassikoidensa kanssa, eli pyrkinyt väkisin tuomaan pelin nykyaikaan. Jos kuitenkin puhutaan totta - miten tällaista on voitu edes kutsua peliksi? Trialin perusteella voisi luulla, että kokoversiossa peliin tulisi jotain lisää, mutta peli ei muutu ollenkaan. Atarin talousvaikeudet johtuvat nimenomaan siitä, että suunnittelijat eivät näe milloin peli ei vastaa nykyajan käsitystä pelistä.

Pelin tarkoituksena on siis suojata omaa tukikohtaansa pallolta. Etulinjana on pelaajan ohjastama kilpi, joka kulkee ennalta määrätyllä radalla. Pallon osuessa suojaan, se pongahtaa ping-pong tyylisesti poispäin. Pallon liikkeen muuttuessa aina vain ärhäkämmäksi ja uusien pallojen tullessa mukaan, on mahdollista, että pelaaja ei ehdi niitä torjua. Tällöin pelaajan muuri kuluu ja lopulta reitti tukikohtaa on selvä, jonka yksi osuma riittää tuhoamaan.

Mikä pelissä sitten mättää? Aloitetaan itse pelistä. Kun alkuperäisen pelin ikä alkaa lähennellä 30 vuotta, voisi kuvitella, että pelkällä grafiikkapäivityksellä ei selvitä. Atari on kuitenkin selvästi ollut eri mieltä. Pelissä ei yksinkertaisesti ole mitään. Ohjastat aivan liian herkästi liikkuvaa kilpeä, joka on kaiken lisäksi todella pieni.

Neljän pelaajan moninpelinä pelistä uskoisi saavan jotain irti, mutta turha toivo. Varsinkin kun pelissä on useampi kuin yksi pallo, niin pelitempo on aivan liian nopea, että pelistä pystyisi saamaan jotain kiksejä. Pelaajan on jatkuvasti oltava tarkkana ja useasti tukikohdan jo tuhouduttua tappiota ei edes tiedosta. Pelaajien ainoana erona on värit, vaikka peliin olisi hyvin voitu lisätä pelaajien välistä eroavaisuutta, kuten kilven liikenopeus, muurin paksuus/kestävyys, aseita jne. Olisin myös toivonut, että suojan kulkureitin olisi voinut itse määrittää ennen pelin alkua.

Pelistä olisi saatu paljonkin irti, mutta Atarin talousvaikeudet näkyvät sen tuotannossa. Peli on kuin suoraan autotallikoodarin tuotannosta, eikä peli ole alkuunkaan 400 MS pisteen arvoinen, jollei alkuperäinen Warlords kiinnosta. Kyllä, alkuperäinen Warlords on isketty mukaan, jotta jokainen voi nähdä, mihin rahansa on haaskannut.

Hyvää:
+ Alkuperäinen Warlords grafiikkapäivityksellä

Huonoa:
- Alkuperäinen Warlords grafiikkapäivityksellä

- Kaikki muu

Pisteet:
50

Teksti: Teukku

Peliarvostelu: Worms (400 MS)

Tällä viikolla jatkamme arvostelurumbaa hiljaittain Mortal Kombatin ja Feeding Frenzyn kanssa Live Arcade Hitsiin nostetusta Wormsista. Wormsin varmasti tuntevat kaikki, mutta jos tämä klassikko - vaikkakin nykyään jo yhtä ylikäytetty kuin The Sims - on jäänyt huomiotta, niin pelissä madot ovat sotajalla toisiaan vastaan eikä matojen joukkotuho tule ainakaan asearsenaalin kaatumaan.

Worms palaa juurilleen yksinkertaiseen ja hauskaan mättämiseen, josta alkuperäinen Worms oli tunnettu. Vaikka nimestä voisi luulla, että peli on sarjan ensimmäisen osan remake X360:lle, kyseessä on pikemminkin sarjan parhaimpana pidetty osa eli Worms Armageddon.

Lyhyen, mutta kömpelön tutorialin lisäksi pelistä löytyy todella heppoinen määrä pelimuotoja. Yksinpelaajalle löytyy kovin vähän pelattavaa. 20 haastetehtävää, jossa taistelet aina vaikeampia koneen ohjastamia joukkueita vastaan ei jaksa läpipeluun jälkeen kiinnostaa. Tehtävistä jää kaipaamaan vaihtelevuutta, sillä jokainen tehtävä on aina samanlainen riippumatta pelikerrasta. Yksittäisen tehtävän voi oppia pelaamaan läpi eikä varsinaisesti paranna päättelykykyä tai kykyä reagoida vaihtuviin tilanteisiin.
Mahdollisuus luoda oma joukkue on mukava plussa, mutta työkalut ovat hyvin pinnalliset. Pelaaja pääsee muokkaamaan vain matojensa nimet ja koko joukkueelle äänet. Huonona puolena on, että joukkuetta ei voi käyttää Quick Playssä, joka on käytännössä ainoa yksinpelattava pelimuoto haasteiden lisäksi.

Live moninpeli on mukava plussa Arcade Hits -peleihin tottuneelle, sillä peliseuraa löytyy jos jaksaa hetken odotella. Peli ei tosin tunnu yhtään sen erikoisemmalta verrattuna yksinpelaamiseen, mutta eipähän tarvitse ainakaan heitellä ohjainta kun tietokone ampuu singolla millintarkasti 95% varmuudella.
Parasta hupia peli on kuitenkin kaveriporukkalla kotona tai Livessä. Mikäli kavereita ei matosota kiinnosta ja olet sitä mieltä, että hopeatunnus saa riittää - paremminkin voit pisteesi käyttää.

Hyvää:
+ Se paras versio pelistä
+ Livestä löytyy pelaajia
+ Kaveriporukalla ihan hauskaa
+ Helpot saavutukset

Huonoa:
- Yksinpelimuodot
- Joukkueiden muokkaus hyvin pinnallista
- Tekoäly tekee yleensä virheetöntä jälkeä
- Yksinpelattuna aika tylsä kunhan haastetehtävät suoritettu

Pisteet:

Yksin
64
Kaveriporukalla
83

Teksti: Teukku

Peliarvostelu: Ticket to Ride (800 MS)

Tällä viikolla jatketaan lautapeliaiheisten pelien seurassa. Suomessa Menolippu -nimisenä lautapelinä julkaistu ja vuoden 2005 perhepelin tittelin kaapannut Ticket to Ride saapui Liveen 2008 kesällä ja on saanut useita lisäosia. Tässä arvostelussa perehdytään kuitenkin peruspeliin.

Lyhykäisyydessään pelin ideana on rakentaa junareittejä kaupungista A kaupunkiin B. Pelaajalla on käytössään tietty määrä junavaunuja. Vuorollaan pelaaja saa joko nostaa kaksi junakorttia, rakentaa rataosuuden tai nostaa reittikortin. Kartalla on useita eri värisiä ja pituisia rataosuuksia, joihin pelaajalla on oltava vastaava määrä vaunuja ja oikean värisiä junakortteja. Mitä pidempi rataosuus, sitä enemmän pisteitä. Kun reitti kaupunkien välillä on valmis, pelaaja palkitaan pisteillä riippuen kuinka pitkä matka kaupunkien välillä on. Mikäli nostettu reittikortti ei tule valmiiksi, saa pelaaja reittikortin antaman pistemäärän verran miinusta eli reittikortteja ei tule ahmia jollei niitä pysty tekemään loppuun.

Alkuun peli tuntuu kankealta. Se on hidastempoinen ja alottelija huomaa jäävänsä kakkoseksi kerta toisensa jälkeen, jollei ymmärrä, että voiton avain on pitkien yhtenäisten reittien tekemisessä. Parinkymmenen pelikerran jälkeen pelin salat alkavat kuitenkin aueta ja siinä vaiheessa lähes kaikki saavutukset onkin jo kerätty. Pari saavutusta pitävät peli-intoa yllä vielä lähes sataan pelikertaa asti, joten saavutusten metsästäjille pelaamista riittää. Jos jaksat näin pitkälle, olet jo luultavasti koukussa peliin.

Pelimuotoja ei ole montaa. Perinteinen yksinpeli konetta vastaan ei paljoa tarjoa, kun muutaman tunnin pelaamisen jälkään alkaa vaikeinkin vastustaja häviämään. Tämän lisäksi offlinessä voit kutsua kolme kaveriasi kylään tai vaihtoehtoisesti jopa neljä Xbox Liven kautta. Suosittelenkin Liven kautta pelaamista, sillä se on todellakin tämän pelin suola! Viime viikolla arvostelussa ollut Carcassonne tarjosi hyvää strategista ajattelua, mutta mukana oli jonkin verran myös onnea. Ticket to Ridesta tuurikerroin on jätetty lähes kokonaan pois. Tässä pelissä Paras todellakin voittaa, sillä junakorttien nostaminen on tehty todella taidokkaasti, poistaen näin täysin onnen merkityksen pelistä.

Mikäli kaverisi eivät jaksa lautapeleistä innostua - suosittelen ottamaan ohjaimen kouraan ja suuntaamaan Liven Marketplaceen!

Hyvää:
+ Perustuu 99% taitoon
+ Todella hauskaa kavereiden kanssa - ja ilman
+ Lisäosat puhdasta kultaa innokkaimmille
+ Livestä löytyy pelaajia helposti
Huonoa:
- Todella ärsyttävä musiikki valikoissa
- Local multiplayer vaatii ohjaimen jokaiselle pelaajalle - aika odotettua, mutta silti...

Pisteet:
95

Teksti: Teukku

Korviini on kantautunut valitusta ylikorkeista pisteistä. Pyydän kuitenkin ottamaan huomioon, että arvostelussa olevat pelit ovat hintaluokkaa 5€/10€, ja tarjoavat suhteessa hintaan paljon pelattavaa. Jokaisen tulisi kuitenkin itse pystyä tekemään ratkaisunsa - onko kauniit grafiikat itse peliä tärkeämpi? Sillä allekirjoittanut nauttii enemmän peleistä kuin maisemista.

Peliarvostelu: Mirror's Edge (Retail)

Electronic Arts lupasi vähentää pelkkien jatko-osien tekemistä, joten onko nyt aika parantaa EA:n mainetta ja tehdä uusia pelisarjoja jatko-osien sijaan? Tämä on totta ainakin Mirror's Edgen kohdalla. Mielipiteitä reilusti jakanut peli on nimittäin omaperäinen ja uusia ideoita pullollaan.

Pelin tapahtumat sijoittuvat peliisien ja hallituksen kontrolloimaan, nimettömään kaupunkiin, missä mikään ei jää viranomaisilta näkemättä. Pelin päähenkilö, Faith on runner, joka toimittaa viestejä hallitusta vastustavien ryhmien välillä. Hänen siskonsa lavastetaan murhasta ja Faith alkaa selvittää murhaajaa. juoneen ei ole siis aikaa käytetty juurikaan, mutta se etenee tyylikkäillä sarjakuvatyylisillä välianimaatioilla.

Pelin aloittaessa huomaa heti kuinka omaperäisen visuaalisen ilmeen peli on saanut. Peli käyttää vihreätä, sinistä ja punaista väriä kertomaan ympäristöstä. Vihreä väri kertoo turvallisesta ympäristöstä, sininen poliisien hallussa olevasta ympäristöstä ja punainen esimerkiksi putkesta, mitä pitkin voit kiivetä ylös. Jos vaikeustasoksi valitsee hardin, punaiset värit ovat täysin poissa, jolloin pelaajan pitää itse löytää oma reittinsä kentän loppuun. Tekijät eivät ole ajatelleet asiaa loppuun asti, sillä peli pitää pelata kertaalleen läpi voidakseen pelata hardilla, jolloin tiedät jo valmiiksi reitit mistä pitää mennä.

Liikkuminen on todella sulavaa ja kontrollit toimivat mainiosti. Lähitaistelu ei ole kovin monipuolista, mutta se on tyylikästä ja toimivaa. Ampuminen on tehty tönköksi, joten taistelun hoitaa mielellään käsillä ja jaloilla. Yksinpeli läpäistään noin 6-8 tunnissa, jonka jälkeen ei ole muuta kuin time trial. Tarkoituksena on siis juosta aikaa vastaan ratoja läpi ja päästä Liven kärkilistoille. Aikaa vastaan taidot ovat todella koetuksella, ja aikaa parantaakseen pitää keksiä uusia kikkoja miten kenttä mennään edes sadasosan nopeammin läpi kuin viime kerralla.

Mirror's Edge on yksi vuoden yllättäjistä. Se osasi viihdyttää helposti alusta loppuun saakka. Varsinkin ne, jotka pitävät time trialeista, tulevat saamaan pelistä paljon irti. Ne, joita aikojen hiominen ei kiinnosta, kannattaa odottaa pelin siirtymistä alelaariin. Ennen ostoa suosittelen kuitenkin kokeilemaan demoa Liven kauppapaikalta.

Hyvää:
+ Omaperäinen
+ Kontrollit
+ Musiikki
+ Visuaalinen tyyli...

Huonoa:
- ... mikä ei miellytä kaikkia
- Tarina
- Ammuskelu
- Äkkikuolemat

Pisteet:
87

Teksti: Shieldi